ISBN-tunnukset

ISBN-tunnuksen hakeminen Jyväskylän yliopistossa julkaistavalle aineistolle

ISBN on kirjan tai muun erillisteoksen identifioiva kansainvälinen standardinumero. Tunnus helpottaa julkaisun löytymistä ja käsittelyä. Tunnusta käytetään julkaisujen hankinnassa, kustantajien varastoluetteloissa, laskutuksessa, kirjakauppojen tilausjärjestelmissä, kansainvälisissä ja kansallisissa yhteisluetteloissa, bibliografioissa ja kirjastojen lainausjärjestelmissä.

ISBN annetaan kaikille teoksille, jotka sisällöltään vastaavat kirjaa. Sen vuoksi sillä, missä fyysisessä muodossa sisältö esitetään tai välitetään, ei ole merkitystä. Fyysinen muoto voi olla painettu kirja, audiovisuaalinen tai esimerkiksi elektroninen tallenne.

Jyväskylän yliopiston yksiköissä tuotettaville julkaisuille yliopistolaiset voivat pyytää ISBN-tunnuksen Avoimen tiedon keskuksesta:

 

Julkaisun ilmestymisen jälkeen

Painetusta julkaisusta tulee sen ilmestymisen jälkeen lähettää yksi tarkastuskappale sekä julkaisun tiedot Avoimen tiedon keskukseen (osoite: Avoimen tiedon keskus / kirjasto, Fennica-luettelointi YK314):

 

Lisätietoja